Talvilajien kanssa on yleensä yksi ongelma säiden vaihtelun takia, mistä tietäisi onko latu tai luistelukenttä kunnossa? Sää olosuhteiden vaihtelun takia ladut ja luistelukentät saattavat nopeastikkin
Visit Suupohja sykähdyttää
Visit Suupohja sykähdyttää -hankkeessa kehitetään Visit Suupohja -brändiä ja Visit Suupohja -sivustoa siten, että se vastaa yhä paremmin alueen asukkaiden ja matkailijoiden tarpeita. Hankkeessa on
Kesän viimeiset menovinkit
Heinäkuun vaihtuessa elokuuhun pitkät kesäillat lyhenevät ja kuumat hellepäivät hellittävät. Vaikka lomapäivät ovatkin loppumaisillaan, haluaisin viimeisessä kesäblogissani jakaa tärppejä kesän viimeisiin tapahtumiin. Lisäksi haluaisin esitellä
Kesäpäivä Lauhanvuorella
Suupohjan luontokohteista hulppein on ehdottomasti Lauhanvuoren kansallispuisto. Yhdeltä Länsi-Suomen korkeimmalta kohdalta avautuukin upeat näkymät Pohjanmaan lakeuksille. Lauhanvuorella sijaitsee useita reittejä, jotka soveltuvat hyvin päiväretkiksi aurinkoiseen
Taidetta Teuvalla
Heinäkuun ajaksi Teuvan kunnan tilat ovat täyttyneet värikkäisistä taideteoksista. TEAKille on saapunut vuosittain järjestettävä Ars Nova Botnica -taidenäyttely. Pitkästä aikaa yleisö pääsee nauttimaan taiteesta paikan
Pikku Kakkonen vieraili Kauhajoella
Keskiviikkona 15. kesäkuuta Virkun Jokirantapuisto Kauhajoella täyttyi pienokaisista ja heidän vanhemmistaan. Ei ole sattumaa, että perheet ovat saapuneet puistoon tänä aurinkoisena iltapäivänä. Yli 40 vuotta
Villiyrttejä Uuronkylässä
11. kesäkuuta 2022 järjestettiin valtakunnallinen Avoimet kylät -päivä kahdeksatta kertaa. Päivän tarkoituksena on esitellä ja lisätä monipuolista kylätoimintaa ympäri Suomea. Suupohja ei ollut alueena poikkeus,
Kesäblogin starttaus
Tervetuloa seuraamaan Visit Suupohjan kesäblogia vuosimallia 2022! Tänä kesänä tätä blogia raapustelen minä, eli Vikke Mikkilä. Olen 21-vuotias opiskelija, jonka juuret löytyvät täältä lakeuksien keskeltä
Visit Suupohjan kesäblogi
Täältä löydät Suupohjan kesäblogiartikkelit. Kesäblogia ylläpitää kesätyöntekijä Vikke. Lue blogitekstit tästä: 3.6.2022 – Kesäblogin starttaus 15.6.2022 – Villiyrttejä Uuronkylässä 20.6.2022 – Pikku Kakkonen vieraili Kauhajoella
Sukella Suupohjan kesään 2022
Olemme koonneet kesän koreimmat kohteet ja kuumimmat tapahtumat kartalle. Onko mukana kenties ennestään tuttuja kohteita tai uusia tuttavuuksia? Jokaisella on todennäköisesti kesässä suosikki kohteet ja
Kotiseudun luontomuistot ilahduttavat Irinaa
Ihmiset, jotka seuraavat minua sosiaalisessa mediassa, ovat varmasti hyvinkin tietoisia siitä, että rakastan liikkua luonnossa. Teen pitkiä lenkkejä metsäpoluilla ja talvella hiihdän niin paljon, kuin
Tee se Suomessa -innostavia kohteita kotimaan matkailuun
Kotimaan matkailu, se taitaa olla suositumpaa kuin koskaan! Tee Se Suomessa –sivuston avulla matkailu on myös helpompaa kuin koskaan aiemmin – klikkaile itsesi mukaan kesän