Visit Suupohja sykähdyttää

Visit Suupohja sykähdyttää -hankkeessa kehitetään Visit Suupohja -brändiä ja Visit Suupohja -sivustoa siten, että se vastaa yhä paremmin alueen asukkaiden ja matkailijoiden tarpeita. Hankkeessa on paljon erilaisia tavoitteita, joita toteutetaan ja vahva painotus on nyt sosiaalisen median aktivoinnissa ja uusien retkikokemuksia sisältävän sisällön tuottamisessa. Haluamme että sivustolta on retkeilijän helppo löytää tarvitsemaansa tietoa tai saada ideoita uusiin retkikohteisiin. Tarkemmin hankkeesta voit lukaista tästä.

Visit Suupohja sivuston historiahan on pitkä. Ensin vastaavaan tarpeeseen on ollut olemassa Seikkaile Suupohja sivusto, jota päätettiin kehittää ja siihen tarpeeseen tehtiin hanke Suupohjan helmet. Suupohjan helmet -hankkeen kautta syntynyttä Visit Suupohja sivustoa on ylläpitänyt Leader Suupohja yhdessä alueen kuntien ja kaupunkien kanssa. Kohteiden tietoja on tarkisteltu säännöllisesti ja esimerkiksi kesälehden avulla on tuotu alueen tapahtumia esiin.

Nyt Visit Suupohja sykähdyttää -hankkeen kautta pyrimme saamaan sivuston ja sosiaalisen median kanavat entistä paremmaksi!

Voit olla yhteydessä kaikessa Visit Suupohja -sivustoon liittyvissä asioissa suoraan hankkeen vetäjään.

Hanketyöntekijä Riikka Timonen
riikka.timonen(at)leadersuupohja.fi
+358 (0)400 423 401

 

Hankkeen tuomaa:

Muita uutisia

Katso kaikki uutiset

Kuntopolut

Pururata, kuntopolku, kuntorata tai kuntoreitti. Näillä liikkumista varten rakennettuilla reiteillä on monta nimeä ja niitä löytyy Suupohjan alueelta useita. Koostimme vinkit kuntopolkujen tietojen löytämiseen tähän

Vahvojen värien inspiroimaa taidetta – Saara Rantalan haastattelu

Saara Rantala on lahjakas 19-vuotias teuvalainen taiteilija, jonka teoksia on nyt esillä kolmisen kappaletta Teuvan TEAK:illa järjestettävässä Ars Nova Botnica -taidenäyttelyssä. Saara on aina ollut

Väreen tarina

Väre on syntynyt Katikankanjonin kuusikon katveessa, maan kolosessa, lähellä pohjalla kulkevaa luomaa. Väre on saanut pennusta asti seurata veden virtausta. Keväällä lumen sulaminen aiheuttaa veden

Katso kaikki https://visitsuupohja.fi/ajankohtaista/
Site proudly made by Creative Crue logo