
Talviuinti on sosiaalinen ja luonnonläheinen harrastus, jolla on paljon hyviä terveysvaikutuksia. Yleisimpinä myönteisinä vaikutuksina on koettu stressin, flunssien ja kipujen vähentyminen sekä kylmänsietokyvyn ja unen laadun paraneminen. Vaikka talviuinnin aloittaminen on helppoa, on hyvä perehtyä muutamiin seikkoihin turvallisuuden takaamiseksi.
Varustaudu oikein. Talviuintiin tulee napata mukaan päähine, jalkineet sekä halutessaan käsineet. Älä myöskään mene uimaan yksin.
Kulje varovasti. Reitit uintipaikalle ja pukuhuone voivat olla liukkaita lumen, veden ja jään vuoksi.
Lämmittele ennen veteen menoa. Ennen laskeutumista on hyvä lämmitellä esimerkiksi lyhyellä jumpalla. Jos menet suoran saunasta, annan kehon viilentyä ennen veteen laskeutumista.
Laskeudu veteen hitaasti ja hengitä rauhallisesti. Veteen mennessä on hyvä hengittää rauhallisesti ulos. Kylmä vesi saattaa aiheuttaa hengen salpautumista, mutta se on vaaratonta. On hyvä aloittaa lyhyillä pulahduksilla ja pidentää uinnin kestoa omien tuntemusten mukaan.
Älä sukella. Älä hyppää veteen tai kastele päätäsi. Pään verisuonet eivät supistu, mikä voi johtaa alilämpöisyyteen. Kylmä vesi voi aiheuttaa myös kivistyksen tunnetta ja laukaista migreenikohtauksen. Uinnin aikana on hyvä käyttää päähinettä.
Älä mene uimaan sairaana tai alkoholin vaikutuksen alaisena.Varmista lääkäriltäsi talviuinnin sopivuus itsellesi, jos epäilet talviuinnin sopivuutta itsellesi.
On hyvä muistaa, että hyvien terveysvaikutusten ilmeneminen on yksilöllistä. Talviuinti voi myös pahentaa joidenkin sairauksien oireita. Riskiryhmään kuuluvat esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaat, hengityselinsairaat, muut kroonisesti sairaat sekä ikäihmiset. Keskustelethan siis tarvittaessa lääkärisi kanssa ennen talviuinnin aloittamista.
Talviuinnista löytyy paljon tietoa Suomen Ladun nettisivuilta.
Lähde: Suomen Latu
Kauhajoki
Hiukkajärvi
Metsästysseuran majalla osoitteessa Hiukkajärventie 223, 61980 Kauhajoki. Lisätietoja saa Päntäneen metsästysseuran nettisivuilta.
Aronkylä
Aronkylän kyläyhdistys järjestää avantouintia osoitteessa Lampelantie 39, 61850 Kauhajoki. Lisätietoja Aronkylän kyläyhdistyksen nettisivuilta.
Asuuli, Kylmävesiuinti
Asuulissa on mahdollisuus kylmävesiuintiin. Asuulintie 50 61850 Kauhajoki. Lisätietoja Asuulin nettisivuilta.
Kurikka
Ikarin Jäähiset ry
Ikarin Jäähiset ry järjestää avantotuintia osoitteessa Hallikatu 10, 61300 Kurikka. Lisätietoja Ikarin jäähisten Facebook sivuilta.
Aukioloajat:
Sunnuntaisin klo 16.00-22.00.
Keskiviikkoisin klo 17.00-22.00.
Jalasjärven Lamminjärven avantosauna
Avantosauna on avoinna ajanvarauksella 4.10.2022–30.4.2023. Osoitteessa Kisatie 2, 61600 Jalasjärvi. Lisätiedot ja ajanvaraukseen liittyvät tiedot löydät Kurikan kaupungin sivuilta.
Aukioloajat:
Tiistaina yleinen vuoro klo 12.00-21.00.
Keskiviikkona yleinen vuoro klo 12.00-21.00.
Torstaina yleinen vuoro klo 16.00-21.00.
Sunnuntaina yleinen vuoro klo 16.00-21.00.
Camping Jurva, Jurvan Jäähiset
Jurvan Jäähiset järjestävät avantouintia Säläisjärvellä Camping Jurvan yhteydessä osoitteessa Kauhajoentie 247, 66300 Kurikka.
Avantouinnin ajat:
Keskiviikkoisin 17.00-20.00
Lauantaisin 15.00-18.00.
Lisätietoa avantouinnista saat numerosta 0503504102 tai Camping Jurvan sivuilta.
Isojoki
Suupohjan avantouimarit
Suupohjan avantouimarit järjestävät avantouintia Kangasjärven leirintäalueella osoitteessa Kangasjärventie 633, 64850 Isojoki. Lisätietoja löydät täältä tai tiedustelemalla puheenjohtaja Markus Länsivuori p. 0400 614 565.
Aukioloajat:
Perjantai klo 17.00-20.00.
Sunnuntai klo 15.00-19.00.
Teuva
Parran Luontolaituri
Parran Luontolaituri järjestää avantouintia osoitteessa Parrantie 27, 64700 Teuva. Lisätiedot Parran Luontolaiturin nettisivuilta.
Aukioloajat:
Keskiviikko klo 16.00-20.00.
Karijoki
Hannunluhdan lomamökit
Hannunluhdan lomamökit järjestää satunaisesti avantouintia osoitteessa Kauhajoentie 514, 64350 Karijoki. Tarkista avantouintiajat suoraan Hannunluhan lomamökkien Facebook sivuilta.