Geobike-reitti yhdistää monipuolisesti Lauhanvuoren geologisia kohteita. Reitti kulkee vaihtelevassa maastossa polkuja, latu-uria ja hiekkateitä pitkin. Rengasreitin kokonaispituus on 35 km. Reitti sopii maastopyöräilyä jo jonkin
Alue: Kauhajoki
Lauhanvuoren kansallispuisto -Terassikierros
Terassikierros on saanut nimensä siitä, että reitillä kuljetaan jääkauden jälkeisiä rantavalleja eli terasseja. Terassikierroksen voi aloittaa kahdesta paikkaa, joko Lauhanvuoren näkötornilta tai sitten Spitaalijärven pysäköintialueelta.
Lauhanvuoren kansallispuisto -Pirunkierros
Pirunkierroksella tutustut Lauhanvuoren muinaisiin hiekkakivimuodostumiin, muinaisrantoihin sekä soiden kehitykseen. Heti lähtöpisteessä on Lauhanvuoren suurin pirunpelto, Kivijata. Pirunkierroksen varrelle jää Leikkistenkankaan laavu, kaivo ja kuivakäymälä. Leikkistenkankaan taukopaikalla on
Lauhanvuoren kansallispuisto -Rantapolku
Lauhanvuoren rantapolku on 2,6 km mittainen rengasreitti. Reitti lähtee Lauhanvuoren näkötornilta. Sulan maan aikaan reitin kulkee noin tunnissa. Helppokulkuinen luontopolku esittelee vuoren geologiaa, kasvillisuutta ja
Kaarlelan puisto
Päntäneen keskustan tuntumassa on Lions -yhdistyksen omistama hieno reilu kahden hehtaarin suuruinen Kaarlelan puisto. Kohde on vanhaa jokirantaniityistä ja rantametsistä koostuvaa aluetta, ja ollut pääasiassa
Laitasaari
Harjankylässä Kauhajoen ja Kurikan rajamaastossa, Laitasaaressa sijaitsee mukava koko perheen ulkoilualue. Seurantalon pihassa on tilava kota, jossa voi paistaa makkaraa. Kannattaa varata omat polttopuut mukaan.
Lauhanvuoren kansallispuisto -Lauhan kämpän parilaavut
Hienot parilaavut Lauhan vuokratuvan pihapiirissä ovat kaikkien käytössä. Polttopuita on, kuten kaikissa Lauhanvuori- Hämeenkangas Geopark tulipaikoissa. Sahaa ja kirvestä joutuu käyttämään, jos mielii nuotiotulesta nauttia.
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto on eteläisen suoluonnon helmi, erämainen lintukeidas keskiaikaisen kulkureitin varrella. Kyrönkankaan tie vie sinut avarien mäntykankaiden halki Kauhanevan kermien ja kuljujen äärelle. Kevätaikaan Kauhanevan
Lauhanvuoren kansallispuisto -Aumakivi
Kuin jättiläisen tennispallo- Aumakivi sammaleineen on iso pyöreä kivilohkare keskellä metsää. Lauhanvuorella muuten vallitseva hiekkakivi muuttuu alarinteillä graniitiksi. Aumakivi sekä lähellä sijatsevat Aumakalliot ovat ovat
Lauhanvuoren kansallispuisto -Kaivolammi
Kaivolammi on pieni suon reunustama lampi Lauhanvuoren kansallispuistossa. Lähellä Kaivolampea sijaitsee Ahvenlampi, se jää tällä hetkellä metsäpeurojen kasvatusaitauksen sisäpuolelle. Kaivolammen rannalla on nuotiopaikka ja telttailualue.
Lauhanvuoren kansallispuisto -Leikkistenkankaan laavu
Laavu ja nuotiopaikka Pirunkierroksen varressa. Laavulle pääse Kivijatalta reittiopasteita seuraten. Polku laavulle on vaihteleva, sekä kangasmetsää että suomaastoa. Polttopuita on, sekä kirves ja saha. Alueelta
Lauhanvuoren kansallispuisto -Näkötorni
Lauhanvuori on yksi Länsi-Suomen korkeimpia paikkoja, huippu sijaitsee 231 metriä merenpinnan yläpuolella. Huipulle on rakennettu komea näkötorni. Hiukan yli 100 askelman päässä, tornin huipulla, aukeavat