Opaskyltit reiteille ruskaisessa metsässä. Kylteistä näkee että esimerkiksi Spitaalijärvelle on matkaa 2,2 km ja Kivijadalle 6,9 km.

Lauhanvuoren kansallispuisto -Terassikierros

Terassikierros on saanut nimensä siitä, että reitillä kuljetaan jääkauden jälkeisiä rantavalleja eli terasseja.

Terassikierroksen voi aloittaa kahdesta paikkaa, joko Lauhanvuoren näkötornilta tai sitten Spitaalijärven pysäköintialueelta.

Rengasreitin pituus on 9 kilometriä ja se on helppokulkuinen tosin paikoin voi olla jyrkkiäkin paikkoja. Reitillä on opasviitat ja reitti kierretään vastapäivään. Reitin varrelle jää Spitaalijärven palvelurakenteet sekä Lauhanvuoren huipulla oleva näkötorni. Näkötorni on avoinna kesäkautena. Lauhanvuoren huipun tuntumassa on pieni perunamaa muistutuksena entisaikojen tavasta kasvattaa perunaa korkealla rinteellä poissa hallan ulottuvilta. Spitaalijärvellä on tauko- ja uintimahdollisuus, mutta alueella ei ole virallista uimarantaa. Spitaalijärven vedellä on uskottu olevan parantavia vaikutuksia, ja aikanaan sitä on viety Venäjän ruhtinaillekin. Spitaalijärveltä polku nousee vähitellen takaisin kohti Lauhanvuoren lakea.

Lauhanvuoren kohteet ovat myös Lauhanvuori-Hämeenkangas Unesco Global Geopark kohteita.

 

Kohteen tiedot päivitetty: 12.4.2023

Site proudly made by Creative Crue logo