Kaksi maastopyörää nojaamassa puuhun.

Lauhanvuoren kansallispuisto -Geobike maastopyöräilyreitti

Geobike-reitti yhdistää monipuolisesti Lauhanvuoren geologisia kohteita. Reitti kulkee vaihtelevassa maastossa polkuja, latu-uria ja hiekkateitä pitkin.
Rengasreitin kokonaispituus on 35 km. Reitti sopii maastopyöräilyä jo jonkin verran  harrastaneille mutta myös aloittelijat pärjäävät maastossa varsinkin opastetuilla retkillä. Reitillä on kaksi virallista aloituspaikka, toinen lähtee Lauhanvuoren näkötornilta ja toinen Lauhansarven luontomatkailukeskusesta.

Reitin varrelle jää Kärkikeitaan päivätupa, Spitaalijärven taukopaikat ja Kaivolammin taukopaikka. Spitaalijärvellä tai Kaivolammella voi myös pulahtaa uimaan, vaikka paikalla ei virallista uimarantaa olekkaan. Kaikista kolmesta paikasta löytyy käymälät, oma wc-paperia kannattaa varata mukaan.

Maastopyöräreitti on käytettävissä ainoastaan sulan maan aikaan. Talvella osalla reittiä kulkevat hiihtoladut ja reittiä ei muutoinkaan talvella pidetä auki.
Reitin voi jakaa kahteen pienempään lenkkiin (8 tai 16 km) tai yhdistää lenkit yhdeksi isoksi reitiksi. Lenkit kierretään myötäpäivään.

Lauhanvuoren kohteet ovat myös Lauhanvuori-Hämeenkangas Unesco Global Geopark kohteita.

 

Kohteen tiedot päivitetty: 12.4.2023

Site proudly made by Creative Crue logo