Lauhanvuori-Hämeenkangas UNESCO Global Geopark

Lauhanvuori-Hämeenkangas UNESCO Global Geopark sijaitsee Länsi-Suomessa kolmen maakunnan rajaseudulla. Etelä-Pohjanmaalla Geopark-kuntiin lukeutuvat Kauhajoki, Isojoki ja Karijoki, Satakunnassa Kankaanpää, Karvia, Jämijärvi ja Siikainen sekä Pirkanmaalla Parkano

Iso-Kakkori

Karijoen korkein vuori on 145 m merenpinnan yläpuolelle kohoava Iso-Kakkori. Iso-Kakkoriin vie kaksi reittiä. Helppokulkuisempi lähtee metsästysmajalta osoitteesta Luovankyläntie 202. Reitti kulkee noin 1,5 km

Pahkapolku ja Pahkapesän maja

Kurikan Viitalankylästä löytyy Pahkavuoren näköalatornille johtava 3,6 km mittainen Pahkapolku. Pahkakalliolla on näkötorni, jonka vierestä löytyy tilava Pahkapesän maja, jossa voi vaikka grillata retkimakkarat. Läheltä

Kurjen kierros -Maalarinmaan taukopaikka

Kurjenkierros kulkee Laihian, Jurvan ja Ilmajoen kuntien vaihtelevassa luonnossa. Reitti on merkitty Laihian ja Jurvan puolella oransseilla merkeillä, ja Ilmajoen puolella keltaisilla merkeillä. Levanevan luonnonsuojelualueen

Pirunpesä

Pirunpesä on saanut nimensä paikalliselta väestöltä, sillä aikaisemmin Pirunpesä oli täynnä suuria kivenlohkareita, ja lohkareiden välisissä onkaloissa arveltiin elelleen paholaisen. Lapsia on varoiteltu, että piru saattaa

Suksenjärven lintutornit

Suksenjärvi on lintujen tarkkailuun ja koko perheen retkipaikaksi soveltuva suojärvi. Eteläiselle lintutornille ja Järvilaavulle on lyhyt, n. 300 metrin kävelymatka metsäautotien varresta. Rannassa on siisti

Niinistönjärvi

Niinistönjärvi on pieni, matala ja soistunut järvi Kurikassa. Järven mataluus ja soisuus johtuu järven kuivattamisesta 1900-luvulla. Kuivattamisesta huolimatta järvellä on jonkin verran avovettäkin jäljellä. Niinistönjärven

Susivuoren näkötorni

Karijoen ja Kristiinankaupungin rajamailla on Susivuori. Susivuoren huipulla sijaitsee puinen näkötorni. Torniin johtaa melko jyrkät askelmat, mutta kiipeäminen huipulle kyllä kannattaa, koska sieltä avautuvat mahtavat

Mustansaarenkeidas

Etelä-Pohjanmaan Isojoella sijaitseva Mustansaarenkeidas on osa laajaa, Metsähallituksen ylläpitämää, Haapakeitaan soidensuojelualuetta. Retkikohteena tämä on hyvin rauhallinen ja hiljainen. Pieneltä pysäköintialueelta lähtee 1,3 kilometrin mittainen luontopolku,

Loukajanvuori

Loukajanvuoren näkötorni sijaitsee Kurikassa, Luovan kylässä. Näkötornista avautuu mahtavat näkymät ympäristökuntiin. Näkötornin vieressä on kaksi kaikille avointa laavua, polttopuita on puuvarastossa. Niistä voi jättää vapaaehtoisen

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto on eteläisen suoluonnon helmi, erämainen lintukeidas keskiaikaisen kulkureitin varrella. Kyrönkankaan tie vie sinut avarien mäntykankaiden halki Kauhanevan kermien ja kuljujen äärelle. Kevätaikaan Kauhanevan

Lauhanvuoren kansallispuisto -Näkötorni

Lauhanvuori on yksi Länsi-Suomen korkeimpia paikkoja, huippu sijaitsee 231 metriä merenpinnan yläpuolella.  Huipulle on rakennettu komea näkötorni. Hiukan yli 100 askelman päässä, tornin huipulla, aukeavat

Site proudly made by Creative Crue logo