Kesän viimeiset menovinkit

Heinäkuun vaihtuessa elokuuhun pitkät kesäillat lyhenevät ja kuumat hellepäivät hellittävät. Vaikka lomapäivät ovatkin loppumaisillaan, haluaisin viimeisessä kesäblogissani jakaa tärppejä kesän viimeisiin tapahtumiin. Lisäksi haluaisin esitellä

Kesäpäivä Lauhanvuorella

Suupohjan luontokohteista hulppein on ehdottomasti Lauhanvuoren kansallispuisto. Yhdeltä Länsi-Suomen korkeimmalta kohdalta avautuukin upeat näkymät Pohjanmaan lakeuksille. Lauhanvuorella sijaitsee useita reittejä, jotka soveltuvat hyvin päiväretkiksi aurinkoiseen

Taidetta Teuvalla

Heinäkuun ajaksi Teuvan kunnan tilat ovat täyttyneet värikkäisistä taideteoksista. TEAKille on saapunut vuosittain järjestettävä Ars Nova Botnica -taidenäyttely. Pitkästä aikaa yleisö pääsee nauttimaan taiteesta paikan

Pikku Kakkonen vieraili Kauhajoella

Keskiviikkona 15. kesäkuuta Virkun Jokirantapuisto Kauhajoella täyttyi pienokaisista ja heidän vanhemmistaan. Ei ole sattumaa, että perheet ovat saapuneet puistoon tänä aurinkoisena iltapäivänä. Yli 40 vuotta

Villiyrttejä Uuronkylässä

11. kesäkuuta 2022 järjestettiin valtakunnallinen Avoimet kylät -päivä kahdeksatta kertaa. Päivän tarkoituksena on esitellä ja lisätä monipuolista kylätoimintaa ympäri Suomea. Suupohja ei ollut alueena poikkeus,

Kesäblogin starttaus

Tervetuloa seuraamaan Visit Suupohjan kesäblogia vuosimallia 2022! Tänä kesänä tätä blogia raapustelen minä, eli Vikke Mikkilä. Olen 21-vuotias opiskelija, jonka juuret löytyvät täältä lakeuksien keskeltä

Visit Suupohjan kesäblogi

Täältä löydät Suupohjan kesäblogiartikkelit. Kesäblogia ylläpitää kesätyöntekijä Vikke. Lue blogitekstit tästä: 3.6.2022 –  Kesäblogin starttaus 15.6.2022 –  Villiyrttejä Uuronkylässä 20.6.2022 – Pikku Kakkonen vieraili Kauhajoella

Site proudly made by Creative Crue logo