Isojoki

Kesäinen viljapeltokuva, sininen puolipilvinen taivas.

Tervetuloa Suomen kökkäpääkaupunkiin!

Isojoki on yritteliäs, n. 2000 asukkaan pikkuinen mutta pippurinen, Etelä-Pohjanmaan eteläisin kunta. Isojoella vallitsee yhteistyökykyinen, lämmin ja ihmisiä arvostava ilmapiiri. Isojokista yhteisöllisyyttä kuvaava sana ”kökkä” tarkoittaa talkoita. Yhdessä yhteisten asioiden toteuttaminen onkin tärkeä voimavaramme. Kaunis luonto ja turvallisuus tekevät paikasta hyvän elinympäristön sekä asukkaille että matkailijoille. Iloinen fiilis ja luontomatkailu saavat ihmiset palaamaan alueelle yhä uudelleen.

Isojoella pääset kokemaan, näkemään ja tekemään! Miltä kuulostaisi selfien ottaminen maailman suurimman perunankuorimaveitsipatsaan juurella tai vierailu yhden Suomen kuuluisimman murhamysteerin, Kyllikki Saaren suohaudalla? Kiinnostaisiko sinua ulkoilla ja urheilla kirkonkylällä esteettömillä kuntopoluilla tai uudessa aktiviteettipuistossa? Haluaisitko taltuttaa nälkäsi suositussa pizzeriassamme herkkupizzan ääressä tai kenties maittavan kotiruokalounaan avulla Cafe Meteorassa?

Keskustan palveluiden ja nähtävyyksien lisäksi Isojoella parasta on ehdottomasti Lauhanvuori ja Lauhanvuoren kansallispuiston alue. Länsi-Suomen korkeimman vuoren huipulta avautuvat mahtavat maisemat Pohjanmaan metsiin ja merelle saakka. Lauhanvuoren alueen avarat mäntykankaat ja kuusikot kätkevät suojiinsa jääkauden jälkeisiä rantamuodostelmia, kauniita vesistöjä, upeita luonnonlähteitä, laajoja pirunpeltoja ja helppokulkuisia luontoreittejä. Kansallispuiston kupeessa sijaitseva Kangasjärvi on Etelä-Pohjanmaan kirkasvetinen helmi, jonka rannalta löydät monipuolisen leirintäalueen palvelut. Pidemmäksi aikaa piipahtaessasi löydät itsellesi luonnonläheisen majoituksen esimerkiksi Lauhansarven luontomatkailukeskuksen tai muiden alueella palvelevien yrittäjien mökkitarjonnasta. Vuonna 2020 Lauhanvuori-Hämeenkankaan alue nappasi itselleen havitellun ja arvostetun Unesco Geopark-statuksen.

Olet lämpimästi tervetullut viihtymään Isojoelle!

 

Isojoki-Äppi

Ilmainen Isojoki -mobiilisovellus tuo ajankohtaiset tiedot kunnan tapahtumista, palveluista ja uutisista puhelimeen ja tablettiin helppokäyttöisellä ja laitteiden ominaisuuksia tehokkaasti hyödyntävällä tavalla.

Sovellus on ladattavissa älypuhelimille ja tableteille ja sovellus löytyy nimellä Isojoen kunta.

Matkailuneuvonta

Isojoen Kunnanvirasto

Teollisuustie 1
64900 ISOJOKI
040 160 1030
043 820 0440
(06) 2413 2000
info@isojoki.fi

Lauhatuotanto Oy

Lauhanvuorentie 490
64900 ISOJOKI
040 825 8751
info@lauha.fi

www.lauha.fi

Site proudly made by Creative Crue logo