Pappilankangas

Teuvan keskustan läheisyydessä Komsinkylässä sijaitseva Pappilankangas on yksi parhaimmista koko perheen ulkoilualueista. Kun ajat pihaan, löydät itsesi kangasmaastoisesta mäntymetsästä ja paikasta, jota Teuvan Rivakan Kirkonkylän kyläosastolaiset hoitavat suurella sydämellä. Laajalla ja turvallisella piha-alueella on tekemistä niin aikuisille kuin lapsillekin. Alueella on lasten käyttöön keinuja, hiekkalaatikko, inkkarimajoja sekä erityisesti lasten mieleen oleva havukota. Alueelta löytyy pururata, kuntoportaat ja pieni ulkokuntosali. Grillausta ja oleskelua varten alueella sijaitsee Pappilankankaan hiihtomajan lisäksi myös grillikota ja huvimaja.

Hiihtomajalta lähtevät hyvin hoidetut kahden, neljän sekä kymmenen kilometrin mittaiset ulkoilureitit ja 1,5 kilometrin päässä hiihtomajasta sijaitsee siisti ja viihtyisä Karvahuulen laavu, jossa on aina polttopuita valmiina. Ulkoilureitin varrella huomio kiinnittyy erityisesti kauniiseen puroon, jonka vartta pääsee polkua pitkin pururadan puolelta toiselle. Pururadan läheisyydessä kulkee myös 18-väylän frisbeegolfrata.

Teuvan Rivakan kirkonkylän kyläjaosto järjestää Pappilankankaalla usein tapahtumia. Kesäaikaan Pappilankankaalla järjestetään myös suosittuja juoksutapahtumia.

Lumisina talvina Pappilankankaalla voi nauttia erinomaisista hiihtomahdollisuuksista koko perheen voimin! Talkoovoimin ajettuja hiihtoreittejä löytyy yli 30 kilometrin verran. Lapsille on oma ”hiihtostadion”: Pupu-, Orava-, Tonttu- ja Karhulenkkeineen. Nappula- ja Nuorisohiihdoista onkin tullut suosittuja koko suvun hiihtotapahtumia. Öinen ulkotulin valaistu Roumion lenkki Karvahuulen laavun kautta hiihtomajalle on tunnelmallinen hiihtoretkivaihtoehto sinulle, joka haluat uusia elämyksiä.

Kohteen tiedot päivitetty: 23.2.2024

Site proudly made by Creative Crue logo