Lauhanvuori-Hämeenkangas UNESCO Global Geopark sijaitsee Länsi-Suomessa kolmen maakunnan rajaseudulla. Etelä-Pohjanmaalla Geopark-kuntiin lukeutuvat Kauhajoki, Isojoki ja Karijoki, Satakunnassa Kankaanpää, Karvia, Jämijärvi ja Siikainen sekä Pirkanmaalla Parkano
Kategoria: Geopark kohde
Lauhanvuoren kansallispuisto -Geobike maastopyöräilyreitti
Geobike-reitti yhdistää monipuolisesti Lauhanvuoren geologisia kohteita. Reitti kulkee vaihtelevassa maastossa polkuja, latu-uria ja hiekkateitä pitkin. Rengasreitin kokonaispituus on 35 km. Reitti sopii maastopyöräilyä jo jonkin
Lauhanvuoren kansallispuisto -Terassikierros
Terassikierros on saanut nimensä siitä, että reitillä kuljetaan jääkauden jälkeisiä rantavalleja eli terasseja. Terassikierroksen voi aloittaa kahdesta paikkaa, joko Lauhanvuoren näkötornilta tai sitten Spitaalijärven pysäköintialueelta.
Lauhanvuoren kansallispuisto -Pirunkierros
Pirunkierroksella tutustut Lauhanvuoren muinaisiin hiekkakivimuodostumiin, muinaisrantoihin sekä soiden kehitykseen. Heti lähtöpisteessä on Lauhanvuoren suurin pirunpelto, Kivijata. Pirunkierroksen varrelle jää Leikkistenkankaan laavu, kaivo ja kuivakäymälä. Leikkistenkankaan taukopaikalla on
Lauhanvuoren kansallispuisto -Rantapolku
Lauhanvuoren rantapolku on 2,6 km mittainen rengasreitti. Reitti lähtee Lauhanvuoren näkötornilta. Sulan maan aikaan reitin kulkee noin tunnissa. Helppokulkuinen luontopolku esittelee vuoren geologiaa, kasvillisuutta ja
Lauhanvuoren kansallispuisto -Lauhan kämpän parilaavut
Hienot parilaavut Lauhan vuokratuvan pihapiirissä ovat kaikkien käytössä. Polttopuita on, kuten kaikissa Lauhanvuori- Hämeenkangas Geopark tulipaikoissa. Sahaa ja kirvestä joutuu käyttämään, jos mielii nuotiotulesta nauttia.
Susiluola
Susiluola on ainutlaatuinen nähtävyys, sillä sen kaltaista ei ole muualla Pohjoismaissa. Luola on nykytiedon mukaan ainoa paikka maapallolla, josta on löydetty merkkejä ihmiselämästä sellaisessa paikassa,
Mustasaarenkeidas
Etelä-Pohjanmaan Isojoella sijaitseva Mustasaarenkeidas on osa laajaa, Metsähallituksen ylläpitämää, Haapakeitaan soidensuojelualuetta. Retkikohteena tämä on hyvin rauhallinen ja hiljainen. Pieneltä pysäköintialueelta lähtee 1,3 kilometrin mittainen luontopolku, joka
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto on eteläisen suoluonnon helmi, erämainen lintukeidas keskiaikaisen kulkureitin varrella. Kyrönkankaan tie vie sinut avarien mäntykankaiden halki Kauhanevan kermien ja kuljujen äärelle. Kevätaikaan Kauhanevan
Lauhanvuoren kansallispuisto -Aumakivi
Kuin jättiläisen tennispallo- Aumakivi sammaleineen on iso pyöreä kivilohkare keskellä metsää. Lauhanvuorella muuten vallitseva hiekkakivi muuttuu alarinteillä graniitiksi. Aumakivi sekä lähellä sijatsevat Aumakalliot ovat ovat
Lauhanvuoren kansallispuisto -Kaivolammi
Kaivolammi on pieni suon reunustama lampi Lauhanvuoren kansallispuistossa. Lähellä Kaivolampea sijaitsee Ahvenlampi, se jää tällä hetkellä metsäpeurojen kasvatusaitauksen sisäpuolelle. Kaivolammen rannalla on nuotiopaikka ja telttailualue.
Lauhanvuoren kansallispuisto -Leikkistenkankaan laavu
Laavu ja nuotiopaikka Pirunkierroksen varressa. Laavulle pääse Kivijatalta reittiopasteita seuraten. Polku laavulle on vaihteleva, sekä kangasmetsää että suomaastoa. Polttopuita on, sekä kirves ja saha. Alueelta