Kurikan Mietaalla, Hakunin pururadan varrelta, kallion päältä löytyy pienen pieni ”järvi”, jonka rannalla on laavu. Sateella kalliolle muodostuu iso vesilammikko, siitä laavun nimikin juontaa, Kalliojärven
Kategoria: Lapsiperheet
Karvahuulen laavu
Pappilankankaan maastossa pururadan varrella sijaitsee Karvahuulen laavu. Laavun edessä on tulipaikka. Laavulle pääsee lastenrattaidenkin kanssa, mutta etenkin märällä kelillä kulkeminen voi olla haastavaa ja viimeiset
Pappilankangas
Teuvan keskustan läheisyydessä Komsinkylässä sijaitseva Pappilankangas on yksi parhaimmista koko perheen ulkoilualueista. Kun ajat pihaan, löydät itsesi kangasmaastoisesta mäntymetsästä ja paikasta, jota Teuvan Rivakan Kirkonkylän
Susiluolan kota
Aivan Susiluolan parkkipaikan välittömästä läheisyydestä löytyy iso kota, jossa voi jopa metsäpalovaroituksen aikana tehdä nuotion makkaranpaistoon tai keittää maittavat nokipannukahvit, tosin pannu, vesi ja kahvi
Susivuoren näkötorni
Karijoen ja Kristiinankaupungin rajamailla on Susivuori. Susivuoren huipulla sijaitsee puinen näkötorni. Torniin johtaa melko jyrkät askelmat, mutta kiipeäminen huipulle kyllä kannattaa, koska sieltä avautuvat mahtavat
Susiluola
Susiluola on ainutlaatuinen nähtävyys, sillä sen kaltaista ei ole muualla Pohjoismaissa. Luola on nykytiedon mukaan ainoa paikka maapallolla, josta on löydetty merkkejä ihmiselämästä sellaisessa paikassa,
Mustansaarenkeidas
Etelä-Pohjanmaan Isojoella sijaitseva Mustansaarenkeidas on osa laajaa, Metsähallituksen ylläpitämää, Haapakeitaan soidensuojelualuetta. Retkikohteena tämä on hyvin rauhallinen ja hiljainen. Pieneltä pysäköintialueelta lähtee 1,3 kilometrin mittainen luontopolku,
Loukajanvuori
Loukajanvuoren näkötorni sijaitsee Kurikassa, Luovan kylässä. Näkötornista avautuu mahtavat näkymät ympäristökuntiin. Näkötornin vieressä on kaksi kaikille avointa laavua, polttopuita on puuvarastossa. Niistä voi jättää vapaaehtoisen
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto on eteläisen suoluonnon helmi, erämainen lintukeidas keskiaikaisen kulkureitin varrella. Kyrönkankaan tie vie sinut avarien mäntykankaiden halki Kauhanevan kermien ja kuljujen äärelle. Kevätaikaan Kauhanevan
Lauhanvuoren kansallispuisto -Aumakivi
Kuin jättiläisen tennispallo- Aumakivi sammaleineen on iso pyöreä kivilohkare keskellä metsää. Lauhanvuorella muuten vallitseva hiekkakivi muuttuu alarinteillä graniitiksi. Aumakivi sekä lähellä sijatsevat Aumakalliot ovat ovat
Lauhanvuoren kansallispuisto -Kaivolammi
Kaivolammi on pieni suon reunustama lampi Lauhanvuoren kansallispuistossa. Lähellä Kaivolampea sijaitsee Ahvenlampi, se jää tällä hetkellä metsäpeurojen kasvatusaitauksen sisäpuolelle. Kaivolammen rannalla on nuotiopaikka ja telttailualue.
Lauhanvuoren kansallispuisto -Leikkistenkankaan laavu
Laavu ja nuotiopaikka löytyvät Pirunkierroksen varresta. Laavulle pääse Kivijatalta reittiopasteita seuraten. Polku laavulle on vaihteleva, sekä kangasmetsää että suomaastoa. Polttopuita on, sekä kirves ja saha.