Taidetta Teuvalla

Kesäblogin kuva Ars Novasta.

Heinäkuun ajaksi Teuvan kunnan tilat ovat täyttyneet värikkäisistä taideteoksista. TEAKille on saapunut vuosittain järjestettävä Ars Nova Botnica -taidenäyttely. Pitkästä aikaa yleisö pääsee nauttimaan taiteesta paikan päällä, sillä pandemian vuoksi viimeiset pari vuotta näyttely on järjestetty virtuaalisesti. Tämänkin vuoden teoksia pääsee ihastelemaan internetin välityksellä.

Vuosittainen Ars Nova Botnica -näyttely kerää taideteoksia vanhan Vaasan läänin alueella asuvilta ja syntyneiltä harrastelijataiteilijoilta. Taiteen ihastelun lisäksi näyttely toimii myös myyntinäyttelynä.

Ars Nova Botnican taidetta hyllyllä.

Tämän vuoden näyttelyteemana on ”Varjo”. Mielestäni teema näkyi teoksissa hyvin eri tavoin: maalauksissa varjoa kuvattiin luonnosta aina valtavan avaruuden ääriin. Veistoksissa varjo näkyi myös hyvin konkreettisesti, sillä paikalle oli löytänyt myös ihan sateenvarjokin.

Teoksia löytyi erikokoisina ja erimuotoisina.

Näyttelyn lopuksi yleisö pääsee myös äänestämään suosikkiteostaan ja eniten yleisöääniä kerännyt teos palkitaan 100 euron stipendillä. Näyttelyn lopuksi myös yksi taiteilija palkitaan 200 euron stipendillä juryn toimesta. Lisäksi äänestäjien kesken arvotaan yksi taulu.

Sirpa Raittilan ”Varjossa Peikkolan väki”.

Taidetta pääsee ihailemaan 29. heinäkuuta asti TEAKilla Teuvan kunnan tiloissa. Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy, ja se on avoinna päivittäin klo 12–18.

 

– Vikke Mikkilä

Muita uutisia

Katso kaikki uutiset

Kesäretkelle Suupohjaan – kulttuuria, kansallispuistoja ja kylätarinoita

Eteläisin Etelä-Pohjanmaa eli Suupohja tunnetaan erityisesti luonnonläheisyydestään ja yhteisöllisyydestään. Alue tarjoaa runsaasti luontokohteita ulkoiluun, retkeilyyn ja virkistykseen – ja vuoden mittaan järjestetään useita tapahtumia, jotka

Ruokaa rakkaudella retkillä, elämyksiä eväistä!

Teksti ja kuvat: Teija Koivisto, Mirja Koivisto Kuulas aamu valkenee, auringon säteet sinkoilevat yöllä sataneen ensilumen pinnasta, pakkasmittarin näyttäessä viisi pakkasastetta. Tänään on se päivä,

Luontoa, historiaa ja herkkuja — voiko näin läheltä löytää tällaisia helmiä?

Kun on kasvanut nuoruutensa Pohjanmaalla, on ne lakeudet ja suot tullut nähtyä. … vai onko?! Mitähän ihmettä? Miten sitä onkaan pitänyt itsestäänselvänä, että ”eihän täällä

Katso kaikki https://visitsuupohja.fi/ajankohtaista/
Site proudly made by Creative Crue logo