Ihmiset, jotka seuraavat minua sosiaalisessa mediassa, ovat varmasti hyvinkin tietoisia siitä, että rakastan liikkua luonnossa. Teen pitkiä lenkkejä metsäpoluilla ja talvella hiihdän niin paljon, kuin lumitilanne kulloinkin sallii. Pää toimii parhaiten metsässä eli sinne on hyvä mennä ratkomaan pattitilanteita, pohtimaan lyriikoita tai sisäistämään uutta. Lenkit ovat myös hyvää aikaa soittaa ystäville ja läheisille. Usein langan toisessa päässä on joko äitini tai hänen äitinsä eli mummoni ja joskus myös pappa tulee keskusteluun mukaan.
Isovanhempani asuivat viime syksyyn saakka Tarkkaperällä, joka on hyvin lähellä Lauhavuorta. Olemme aina olleet tiivis yhteisö äidin sisarusten ja isovanhempieni kanssa, joten olemme myös retkeilleet paljon yhdessä ja nimenomaisesti Lauhassa. Eväät reppuun ja tutut reitit pirunpellon kautta Spitaalijärvelle evästämään. Sen jälkeen näköalatornille ja Aumakivelle kiipeämään.
Kun sain omia lapsia oli Lauhaan lähdettävä monen vuoden tauon jälkeen uudelleen samalla porukalla, kuin aina ennenkin. Mukaan pakattiin entistä isompi kasa eväitä, koska väki oli lisääntynyt meidän perheen ohella myös toisen veljeni perheessä. Pirunpelto oli edelleen aivan yhtä ihmeellinen, mutta oli saanut kiviensä päälle pitkospuut, joita pitkin kävellä turvallisesti. Kivet houkuttelivat lapsia hyppimään siitä huolimatta. Spitaalijärvellä eväät maistuivat herkullisille ja niiden voimalla jälkikasvu jaksoi kiivetä naköalatornin rappusia ylös ja alas ties miten monta kertaa. Näköalat olivat todellakin kaiken kiipeämisen väärtti.
Ainut joka tuntui vuosien saatossa muuttuneen oli aumakivi. Muistin kiven massiivisena järkäleenä jonka päälle kiivettyään oli vähintäänkin maailman huipulla. Aikuisena kivi ei tuntunutkaan enää ihan niin suurelle. Kivi herätti kuitenkin edelleen kysymyksiä siitä miten se on päätynyt aikanaan juuri siihen kaikkine pyöreine muotoineen. Ja tokihan kiveä täytyi koittaa lasten kanssa myös työntää, josko lähtisi vaikka pyörimään. Tätä testasimme aina omassa lapsuudessanikin.
Nyt veljeni asuttaa Tarkkaperän taloa perheineen. Edellisestä yhteisestä retkestä on ennättänyt kulua jo useampi vuosi. Suunnitelmissa oli tänäkin kesänä mennä yhdessä Lauhaan, mutta niin se retki sitten jäi muiden yhteisten puuhien alle. Ehkä ensi vuonna retki toteutuu. Samalla kertaa voisimme napata uikkaritkin mukaan ja käydä katsomassa vieläkö Spitaalijärven vesi on niin kirkasta ja kylmää ja hiekka niin valkeaa millaisena sen muistan.
