Teuva

TEuvan keskusta kuvattuna ilmasta käsin.

Tervetuloa Teuvalle!

Teuva on vireä ja yrittäjähenkinen kunta, jonka maisemat ovat luonnonkaunista, silmän kantamattomiin ulottuvaa lakeutta. Maaseutu ja pohjalaisuus näkyvät Teuvalla vahvasti lukuisissa yleisöä keräävissä tapahtumissa kuten Elolysteillä, Kesämarkkinoilla, TeuvaFest-ukoilmatapahtumassa ja Kaarihovin lavatansseissa.

Kulttuuritalo Orrela tarjoaa näyttelyitä ja tapahtumia ympäri vuoden ja sieltä löytyy myös Teuvan matkailupalvelupiste. Vuosittain järjestettävä Ars Nova Botnica –taidenäyttely esittelee pohjalaista taidetta aina heinäkuun ajan. Taidetta pääsee ihastelemaan myös Teuvan kirkossa, jossa sijaitsee Tove Janssonin harvinaislaatuinen suurteos, Kymmenen neitsyttä –alttaritaulu. Vapaa-ajankeskus Parrassa sijaitsee maailman suurin keihäs, jonka pituus on 26 metriä. Parrassa järjestetään vuosittain Siirrettävien saunojen kokoontumisajot, jollin paikalle kerääntyy tuhansittain saunojia tai saunomisen ystäviä.

Vapaa-ajankeskus Parrassa ja Pappilankankaan ulkoilualueella voi nauttia liikunnan riemusta ja kauniista luonnosta ympäri vuoden. Parran laskettelukeskus – Snowpark Parra on talvella kaikenikäisten laskettelijoiden ja hiihtäjien suosiossa. Alueella on kolme rinnettä/hissiä ja laaja murtomaalatuverkosto. Muinaisvuorten reitistö taukotupineen ja laavuineen kulkee Parrasta Karijoelle, ja vaihtoehtoiset reitit suuntaavat Äystölle ja Pappilankankaalle. Kesällä voi patikoida, marjastaa, pelata frisbeegolfia tai pulahtaa uimaan Parran vilvoittavaan lampeen. Majoittua voi loma-asuntoon tai leiriytyä asuntovaunualueelle.

Teuvalta löytyy viihtyisiä majoituspaikkoja aina hotellimajoituksesta lomamökkeihin. Paikkakunnan kauppaliikkeet ja ruokapaikat takaavat sen, että nälkä ei pääse yllättämään.

teuva.fi #teuva

Teuva-Äppi

Ilmainen Teuva -mobiilisovellus tuo ajankohtaiset tiedot kunnan tapahtumista, palveluista ja uutisista puhelimeen ja tablettiin helppokäyttöisellä ja laitteiden ominaisuuksia tehokkaasti hyödyntävällä tavalla.

Sovellus on ladattavissa älypuhelimille ja tableteille ja sovellus löytyy nimellä Teuvan kunta.

Matkailuneuvonta

Teuvan kunnanvirasto

Rasintie 1 A, 64700 TEUVA
puh. 040 770 3000
kunta@teuva.fi

Matkailupalvelupiste Teuva-Info

Kulttuuritalo Orrela
Porvarintie 51, 64700 TEUVA
puh. 046 850 7702
kunta@teuva.fi